”…vaikka minun pitäisi kuolla Sinun kanssasi, minä en ikinä Sinua kiellä”
Meille kerrotaan evankeliumeissa siitä, miten Shimon Kefa, Pietari, lujasti vakuutti, että hän ei koskaan loukkaannu Jeshuaan, vaikka kaikki muut loukkaantuisivatkin, ja lupasi jopa antaa henkensäkin Jeshuan puolesta.
Samoin vakuuttivat muutkin opetuslapset. Nämä ovat hyvin rohkeita vakuutuksia opetuslapsilta. ”Vaikka minun pitäisi kuolla Sinun kanssasi, minä en ikinä Sinua kiellä”. Mutta kuten saamme lukea, niin lopulta kävi niin kuin kävi, profeettain kirjoitukset kävivät toteen, Jeshua vangittiin ja opetuslapset jättivät tuolloin Jeshuan ja pakenivat, ja Shimon, Pietari kielsi Jeshuan.
”En tunne sitä miestä, josta te puhutte!”
Jeshua tunsi Shimonin, kuten Hän tuntee meistä jokaisen, ja Hän sanoikin Shimonille, että saatana on tavoitellut teitä valtaansa seuloakseen heitä kuin viljaa. Jeshua kertoo rukoilleensa Shimonin puolesta, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjiin ja kun hän palaa takaisin, hänen pitää vahvistaa veljiään. Ja Hän sanoi Shimonille ”Amen, Minä sanon sinulle: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät Minut.” Ks. Mt 26:33–35, Mk 14:29–31, Lk 22:31–34, Jh 13:36–38
Jeshuan kärsimyksestä kertovien jakeiden edetessä saammekin lukea siitä, miten Jeshuan sana toteutui Shimonin kohdalla, kun Shimon lopulta kielsi tuntevansa Jeshuan – ”en tunne sitä miestä, josta te puhutte!”. Hän kielsi kolme kertaa, kuten Jeshua oli hänelle sanonut ja kieltäessään kolmannen kerran Jeshua kääntyi ja katsoi Shimoniin, ”silloin Pietari muisti Herran sanat, jotka tämä oli sanonut hänelle: ’Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’ Hän meni ulos ja itki katkerasti.” Ks. Mt 26:69–75, Mk 14:66–72, Lk 22:54–62, Jh 18:25–27
Entä minä, miten toimin, kiellänkö vai tunnustanko tosipaikan tullen?
Tämä kertomus on jäänyt minua puhuttelemaan, sillä on niin helppo olla itsevarma uskossaan ja sanoa ”en minä ainakaan kiellä”, tai ”minulla on niin vahva usko”, mutta kun eteen joku kerta tuleekin se oikea tosipaikka, jossa meidän uskomme asetetaan kovalle koetukselle uhan alla, miten me toimimme? Miten minä toimin siinä tilanteessa, onko minun uskoni niin luja ja vahva? Kiellänkö vai tunnustan? No, ei minun omalla uskolla paljon kehumaan pääse, sillä se on niin heikko, mutta kaiken minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa, Jeshuan usko minussa on vähän eri kuin minun oman uskoni määrä.
Ole minulle syntiselle armollinen, auta minua pysymään lujana uskossani
Tällaisen hetken koittaessa en voi tässä uskoni kasvuvaiheessa muuta kuin pyytää Elävältä Jumalalta armoa, ”armahda minua, auta minua pysymään uskossani lujana”, mikäli sellaiseen tilanteeseen tulen joutumaan. Pyydän, että Hän antaisi minulle voiman ylhäältä, että en missään tapauksessa kieltäisi rakasta Vapahtajaani ja Elävää Jumalaa, vaikka tilanne olisi mikä tahansa.
”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät voi tappaa sielua. Pelätkää ennemmin Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”
Mt 10:28
Henkilökohtaisesti täytyy tunnustaa, että olen vielä sen verran arka, pelokas, heikko monessakin asiassa, että en uskalla kehua niin itsevarmasti, että ”minä en ainakaan kiellä”.
Sillä kaikki on yksin Jumalan suurta armoa, myös se uskon määrä, mikä meille kullekin on annettu ja annetaan eri tilanteisiin. Itse emme voi mitään tehdä, ellei se tule ylhäältä, Isältämme, joka on taivaissa. Kaiken minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa!
Meillä on rukouksia kuuleva Jumala, joten uskon siihen, että tällaisissa tilanteissa me saamme yliluonnollisen Voiman ylhäältä olla todistajana Hänen nimelleen kunniaksi, kuten meille on luvattu Teot 1:8 ”te saatte voiman, kun Pyhyyden Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani”.
Kun teitä viedään luovutettaviksi oikeuden eteen, älkää edeltäpäin huolehtiko, mitä puhuisitte. Puhukaa, mitä teille sinä hetkenä annetaan, sillä ette te itse puhu vaan Pyhyyden Henki. Mk 13:11, Lk 12:8–12
Shimon palasi takaisin Jeshuan luokse – ”Shimon, Johanneksen poika, rakastatko sinä Minua?
Kun Shimonin tilanteesta lukee lisää, niin meille kerrotaan siitä, miten hän palasi jälleen takaisin Jeshuan luokse. Jeshua ilmestyi ylösnoustuaan kuolleista opetuslapsilleen rannalla heidän ollessaan kalastamassa. Syötyään siellä yhteisen aterian, Jeshua kysyi Shimonilta kolme kertaa ”Shimon, Johanneksen poika, olenko Minä sinulle rakas?” ja Shimon puolestaan vakuutti kolme kertaa rakkauttaan Jeshuaan. ”Herra, Sinä tiedät kaikki; Sinä tiedät, että olet minulle rakas”. ks. Jh 21
Juudas, Jeshuan kavaltaja, kääntyi pois Jeshuasta ja hirttäytyi
Niin, Shimon palasi takaisin Jeshuan luokse, ja hän oli väkevä Jeshuan todistaja, kuten saamme kirjoitetusta Sanasta lukea, mutta Juudas, joka kavalsi Jeshuan, taas kääntyi pois Jeshuasta.
Meille kerrotaan Juudaksen katuneen Jeshuan kavaltamista ja hän palautti rahat ylipapeille. ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.” Ylipapit vastasivat Juudakselle: ”Mitä se meille kuuluu, omapa on asiasi.” Silloin Juudas viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi.” ks. Mt 27:3–9
Sen kirjoituksen piti toteutua, jonka Pyhyyden Henki oli edeltäpäin puhunut Juudaksesta. ks. Teot 1:15–20
Älä kiellä Jeshuaa, älä koskaan lähde Hänen luotaan pois!
Mutta älä sinä, rakas Jeshuaan uskova, koskaan lähde pois Jeshuan luota, älä kiellä Häntä, vaan pysy Hänessä!
”Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika on tunnustava Jumalan enkelien edessä.”
Lk 12:8, Lk 9:26
”Joka häpeää Minua ja Minun sanojani, sitä Ihmisen Poika häpeää, kun Hän tulee kirkkaudessaan ja Isän ja pyhien enkelien kirkkaudessa”
Vaikka olisit missä tilanteessa tänään elämässäsi, ehkä horjuen kahdella tiellä. Älä pidä porttia enää auki syntielämään, maailmaan, tee harjoittamistasi synneistä parannus ja tunnusta ne Jeshualle, ja palaa takaisin Hänen luokseen! Saat uskoa syntisi anteeksiannetuiksi Hänen sovitusveressään – ”mene, äläkä enää syntiä harjoita, ettei sinulle tapahtuisi enää mitään tästä pahempaa!” Jeshua sanoo: ”Jokaisen, joka tunnustaa Minut ihmisten edessä, Minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää Minut ihmisten edessä, sen Minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” Mt 10:32–33; ks. myös 2Tim 2:12, Lk 12:8–9
Tällaisia Sanan murusia ja ajatuksia tähän päivään. Siunattuja lukuhetkiä Sanan äärellä sinulle, ystäväni, joka tätä luet.
Amen!
Käyttämäni Raamatun käännökset:
Raamattu kansalle, JKR Uuras Saarnivaaran käännös, R33/38, ASUT Aapeli Saarisalon käännös, Biblia1776, KR1992, Toivo Koilo Suuri Ilosanoma