Kategoria: Sanan äärellä pohdintoja

”älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennen kuin se itse haluaa”

Aamukahvin äärellä nousi ajatuksiini kysymys itselleni, miten on tänä päivänä minun kohdallani – olenko oppinut mitään – menisinkö minä vielä Jeshuan edelle ja pyytäisin siunausta sille, mitä olen tekemässä omassa viisaudessani kysymättä Häneltä ensin?

Olenko oppinut mitään näiden vuosien aikana aiemmista virheistäni? Odotanko kärsivällisesti Herraa? Odotanko Hänen kehotustaan ennen kuin lähden tekemään sitä, minkä sydämelläni koen tehtäväkseni annetun, vaikka vielä ei olisikaan sen aika Hänen suunnitelmissaan vaan vasta myöhemmin? Vai lähdenkö kenties omassa malttamattomuudessani liikkeelle ennen kuin on Jumalan aika edetä vastaanottamassani kutsussa? Siinäpä pohdittavaa tähän päivään.

Niin, vajaa viitisentoista vuotta sitten, kaikki oli uutta ja ihmeellistä annettuani elämäni kokonaan Herralleni Jeshualle (Jeesukselle). Tietämättömyydessäni sekä omassa innokkuudessani ja lihani voimassa tein vielä monia asioita, joissa automaattisesti oletin Elävän Jumalan olevan niissä mukana ja ne tulevat Häneltä, vaikka todellisuus oli toinen, jonka vasta uskossa kasvamisen myötä tulin ymmärtämään.

Minulle kävi niin, että monta kertaa pyysin siunausta Taivaalliselta Isältä asioille, joita olin itse päättänyt tehdä tai olin tekemässäkin jo, ajatellen, että tämä on Hänen tahtonsa tehdä näin. Liiallisen innokkuuteni ja impulsiivisuuteni seurauksena ei ollut kovin hyviä asioita, ja tulin myös petetyksi ja harhautetuksikin, mutta kaikki tämä oli minulle hyväksi opiksi.

Teoissa sinänsä, eli Ilosanoman kertomisessa, ei ollut mitään Jumalan tahdon vastaista, päinvastoin, mutta minulta itseltäni tullut ajoitus ja ajatus ei ollut Jumalan suunnittelema, vaan oma impulsiivisuuteni ja tunteeni johdattivat vielä minua tiettyihin kohtaamisiin.

Nuo teot jäivät tuolloin hedelmättömiksi, sillä yritin tehdä ”käännynnäisiä” ilman Pyhyyden Hengen läsnäoloa. Heittelin Jumalan Sanan kylvösiementä kovaan maaperään, kuin kalliolle tai ohdakkeiden sekaan.

Jos JHVH (Herra) ei ole valmistanut ja pehmittänyt sydämen maaperää eikä ole vielä Hänen kutsunsa aika jonkun ihmisen kohdalla ottaa vastaan Sanan siementä, niin kylvö jäänee tuossa hetkessä hedelmättömäksi. Paha ja maailman pahuus sekä erilaisten viettelysten virrat huuhtovat kaiken pois. Minun olisi pitänyt olla tottelevainen ja kysyä ensin, mikä on Hänen tahtonsa, mutta tein toisin.

Näin saatan myös aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä Sanan tyrkyttämiselläni ilman Pyhyyden Hengen läsnäoloa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole vielä valmis siihen eikä ole kykenevä ottamaan sitä vastaan. Jos Pyhyyden Henki ei ole mukana, Sanomasta puuttuu myös Jumalan rakkaus ja Pyhyyden Hengen murtava läsnäolo ja silloin se on vain sanojen helinää. Ja tuo ihminen, jolle yritän liian innokkaasti Sanaa kylvää ilman murtavaa Jumalan rakkautta, hän kääntyykin tietoisesti kauemmaksi koko asiasta eikä kykene ottamaan vastaan Toivon Sanomaa. ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.” (1Kor 13:1)

Vuosikymmeniä sitten minua painostettiin hengellisillä asioilla ilman siinä olevaa Jumalan rakkauden läsnäoloa ja tämä aiheutti sen, että menin vielä syvemmälle maailman pahuuden syövereihin kymmeneksi vuodeksi. Jouduin jopa vaihtamaan puhelinnumeronikin kaiken kokemani painostuksen vuoksi.

Ne tilanteet, joissa on ollut Pyhyyden Henki osoittamassa todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion, ovat olleet Jumalan rakkaudessa tulleita sanoja murtaakseen muureja sisimmästäni. Se on yksin Jumalan teko, että Hän vetää syntistä ihmistä Jeshuan luokse, ei ihmisen oma teko eikä muiden uskovien painostus ja käännyttäminen.

Tässäkin asiassa olen oppinut tulemaan varovaisemmaksi, etten riko rikkinäistä ihmistä enempää, joten tunnustelen ensin maaperää pienellä kommentilla omasta uskostani ja siitä, mihin minä asetan luottamukseni. Sitten odotan, onko yhtään kiinnostusta asiaa kohtaan. Ellei yhtään vastakaikua löydy, jätän tämän ihmisen Jumalan käsiin.

Ajattelen tässä kohtaa, että tämä ”painostus” lienee seurausta siitä, kun uskova menee Jeshuan edelle kysymättä ja pyytämättä ensimmäiseksi minkäänlaista ohjausta ja johdatusta Häneltä Ilosanoman viemiseen. Tottakai minulla on hätä hukkuvista sieluista, mutta en voi heitä uskoon saada, ellei Jumala heitä vedä puoleensa. Väkisin en voi mitään ihmisvoimin tehdä, työ on yksin Jumalan. Voin rukoilla heidän puolestaan.

Ja kokemuksestani voin kertoa, että tätä tyrkyttämistä tein itsekin heti uskoon tultuani, kunnes aloin pian ymmärtää, ettei näin voi toimia, sillä Pyhyyden Henki muistutti, mitä itse olin kokenut vastaavassa tilanteessa.

Ja tähän kohtaa nouseekin mieleeni Raamatusta lause ”älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennen kuin se itse haluaa” (Lau 3:5). Tämähän kuvaa hyvin myös tuota omaa kokemustani ollessani vielä uskosta osaton, jolloin minussa yritettiin herätellä ihmisvoimin rakkautta Jeshuaan ennen Jumalan valmistamaa aikaa, aikaa, kunnes Hän itse herättäisi minussa kaipuun ja rakkauden Häntä kohtaan vetäen minua Poikansa Jeshuan luokse katuvassa uskossa.

Minun oli ensin käytävä oma tieni oppimassa maailmassa pimeyden poluilla, synnin orjana, kunnes olin valmis nöyrtymään Jumalan väkevän käden alla. Ja en varmaan olisikaan sellaista elämänkokemusta ja rikkinäisyyttä koskaan voinut ymmärtää kenenkään kohdalla, ellen olisi itse kokenut näitä asioita siellä riettauden lätäköissä rypiessäni.

Asioita näkee nyt niin eri tavalla ja osaan antaa suuremman arvon ja kunnian kaikelle Jumalan ihmeelliselle työlle ihmisessä, myös minussa. Hän parantaa, Hän eheyttää; sillä kaikki on Jumalan kädessä, aivan kaikki! Mitään emme voi itse tehdä, pelastuskin on siis yksin armosta, ei omista teoistamme tai paremmuudestamme – ei – vaan kaikki tulee yksin Elävältä Jumalalta! Hän, Taivaallinen Isä, kutsuu meitä Poikansa Jeshuan luokse katuen tunnustamaan rikkomuksemme, syntimme sekä vastaanottamaan anteeksiannon ja armon Hänen Poikansa Jeshuan sovitusuhriveressä. Tämä on Jumalan Lahja!

Tätä innokkuuttani omassa voimassani välillä Jeshuan edellä mennen jatkui joitakin vuosia, kunnes viimein tuli pysähdyksen aika sekä erottautuminen omaan rukouskammioon, jossa voisin kasvaa pikkuhiljaa Hänen tuntemisessaan ja samalla odottaen Hänen suunnitelmiaan minun kohdalleni.

Monien tapahtumien kautta Hän johdatti minut ikään kuin aitaukseen odottamaan ja kasvatettavaksi. Mielenkiintoista on se, että tämän aitauksessa olemisen eräs sisar jo profetoi minulle paljon aiemmin rukoillessaan puolestani. Tulin lopulta aitaukseen – kovien kipujen ympäröimäksi – aitaukseen, mistä en enää niin vaan kykenisikään lähtemään ihan milloin tahansa ja miten minä itse haluaisin.  ”Odota Herraa (JHVH). Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.” (Ps 17:14)

Ymmärsin, että minun tulee nyt opetella olemaan menemättä Hänen edelleen enää, ja seurata vain Hänen jalanjäljissään! Minun tulee vähetä ja Hänen kasvaa eikä toisinpäin. Minun tulee nyt juurtua Sanan äärellä, olla Hänen kanssaan. Ammentaa vain Raamatusta…

Kun minulla oli vielä televisio uskoon tultuani muutaman vuoden, niin kuulin eräänä iltana hyvin selvän äänen sisimmässään, Jeshuan sanovan: ”myy pois tuo televisio”! Ja syyksi Hän sanoi vielä sen, että minä saan sieltä vääränlaista opetusta liittyen hengellisiin asioihin. Lopuksi Hän sanoi minulle vielä hyvin selvästi: ”Minä Itse opetan sinua!” Kaiken lisäksi Hän kertoi vielä hinnankin, ja kaikki toteutui niin kuin Hän minulle sisimpääni puhui. Hallelu JAH!

Tämä kasvuaika ”aitauksessa” kroonisten kipujen kanssa yksinäisyydessä on taaksepäin katsoen ollut erittäin siunaavaa aikaa kaiken kaikkiaan. Kipujen ollessa kovimmillaan ja huonosti nukutut yöt takana, joskus tuntuu, etten jaksa enää yhtään tätä, vaan haluaisi jo muuttaa tästä synnin turmelemasta lihan ruumiista pois Isän luokse, mutta vielä on voimaa annettu jokaiseen uuteen armon päivään, tähänkin Shabatin päivään – kaikki on suurta armoa ja Jumalan hyvyyttä!! Olen Hänen omansa, en ole itseni oma.

Kunnia ja siunaus JHVH:lle! Hän ei hylkää eikä jätä, vaikka kuinka kovia kipuja olisi ja kuinka paljon yksinäisyys raastaisikin, ja vaikka välillä olisi tunne, että on tarpeeton astia kaapin perimmäisessä pimeässä nurkassa, mutta Hän on silti siinä läsnä. Hän on hiljaa, rakastaen omiaan! Oi, rakas Jeshua, niin ihmeellistä kaikki on, ei ihminen käsittää saata!

Paljon olen saanut opetella tänä aikana kärsivällisyyttä. Mutta olen myös saanut armosta oppia tuntemaan Elävää Jumalaa ihan hitusen enemmän kuin mitä alussa Hänestä tiesin, korvakuulolta olin vain kuullut. Hän on niin Ihmeellinen! Suuri armossaan ja rakkaudessaan! Hän on muuttumaton; Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Hän on Ensimmäinen ja Viimeinen! Ja mikä lohduttava Sanan kohta minulle, jo harmaantuneelle: ”Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes 46:4)

Tämä oma yksinäisyyden aikani on ollut valtava siunaus siihen, mihin asioihin meitä Jeshuaan uskovia täällä pahassa maailmanajassa valmistetaan tulevaa varten; meitä varustetaan ja juurrutetaan kirjoitettuun Sanaan, ettemme eksyisi, sillä onhan kirjoitettu Jeshuan sanat, ”te eksytte, kun ette tunne Kirjoituksia ja Jumalan voimaa!”

Tänä päivänä ja tulevina aikoina eksytyksen virrat vaan tulevat voimistumaan voimistumistaan ja monenlaisia outoja uusia oppeja on liikkeellä uusien sukupolvien myötä. 

Olen myös huomannut sitä samaa ilmiötä, mihin itsekin lankesin, eli mennään niin helposti Jeshuan edelle, ja pyydetään siunausta omassa voimassa tehtyihin asioihin. Ei maltetakaan omassa innostuksen pöhinässä pysähtyä ja jäädä odottamaan JHVH:a ja kuuntelemaan, mitä Hänellä kenties olisi meille puhuttavaa. Ei ehkä edes ehditä tutkimaan kirjoitettua Jumalan Sanaa, kun aika menee omin voimin tehtyihin palvelustehtäviin.

Olen usein miettinyt, jo vuosia sitten, että miksi pitää tilaisuudet aikatauluttaa ihmisten mieltymysten mukaan, eikö meidän tulisi olla JHVH:n läsnäolossa, kohtaamassa Häntä, odottaa Häntä ja etsiä Häntä ja Hänen tahtoaan, eikä laittaa omaa aikatauluamme ehdoksi aikavälille, milloin me ehdimme kiireiltämme. Annammeko enää tilaa oikeasti Jumalan Pyhyyden Hengen toiminnalle ja itsemme tutkimiseen, katumukseen, vai viekö kaiken ajan oma minä ja sen miellyttäminen? Ihmiskunnia vai kunnia Elävälle Jumalalle? Monin paikoin tärkeämmäksi nostetaan myös ihmeet ja merkit, synnistä puhuminen ohitetaan ja näin siis myös parannuksen teon ja katumuksen tarve jätetään taka-alalle. Pohdin, että missä on apostolien ja profeettojen perustalle perustuva puhdas ja totuudenmukainen Sanan opetus tänä päivänä?

Lopuksi vielä lyhyt toteamus, että näiden vuosien jälkeen kirjoitetun Sanan, Raamatun äärellä, olen tullut hyvin varovaiseksi siitä, miten etenen Jumalan asioissa, sillä en halua enää tehdä sitä virhettä, että minä menen Jeshuan edelle ja pyydän siunausta omassa voimassani tekemille asioille. Kunpa oppisin olemaan tottelevainen ja odottamaan Herraani ja Hänen aikatauluaan ja ohjeistustaan, miten edetään näissä lopun ajan hetkissä Hänen kanssaan. Samaa haluan rukoilla sinulle, lukijani. Kunpa me osaisimme olla Hänelle kuuliaisia ja tehdä se, minkä Hän meille tehtäväksi antaa, emmekä menisi omassa voimassamme eteenpäin.

Näissä ajatuksissa Shabatin päivänä 9.5.2026