Nyt oli niin siunattuja hetkiä aamun (13.12.2024) Sanan äärellä, ”Josefin kanssa”, joista haluan jotain ajatuksiani jakaa sinullekin tähän päivään rohkaisuksi ja innoitukseksi – pohdittavaksi, matkaevääksi tällä iankaikkisella tiellä. Turvatkaamme ja luottakaamme joka hetki Taivaallisen Isän huolenpitoon, Hän on luvannut pitää omistaan huolen!! Amen!
1Ms 45:5–8 Älkää nyt kuitenkaan olko murheellisia älkääkä vihaisia itsellenne siitä, että myitte minut tänne, sillä Jumala on lähettänyt minut teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä. Jo kaksi vuotta maassa on ollut nälänhätä, ja vielä tulee viisi vuotta, joina ei kynnetä eikä korjata satoa. Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jälkeläisiä maan päällä ja pitääkseen teidät hengissä pelastukseksi monille. Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala. Hän asetti minut faraon neuvonantajaksi {Kirj.: ”isäksi”}, koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi. RK
Kun mietin Josefin elämänvaiheita Sanan äärellä (1Ms 37–50), niin ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä Kaikkivaltiaan suuruutta ja järjestelmällisyyttä huolehtiakseen omaisuuskansastaan ja pitääkseen lupauksensa ja liittonsa, jonka Hän vannoi Abrahamille ja Isakille ja Jakobille. On kirjoitettu, että Israelin lapsille kuuluu lapsen asema ja kirkkaus ja liitot. Heille JHVH antoi Lain, Tooran, ja lupaukset ja sääti Jumalan palveluksen. Heidän ovat kantaisät, ja heistä on Messias lihan puolesta. Hän on yli kaiken, Jumala, iankaikkisesti ylistetty. (kts. R 9:4—5)
Kaikkivaltias Elävä Jumala, suuri Savenvalaja, on meidätkin, jotka tänään täällä olemme – Hänen astiansa – valmistanut jokaisen omaan käyttötarkoitukseensa sopivaksi Hänen suurissa suunnitelmissaan, niin että Kirjoitukset voivat täyttyä niin kuin niihin on meille kirjoitettu ja tehty myös tulevat asiat tunnettavaksi. Sanassa kerrotaan arvokkaaseen käyttöön tarkoitetuista astioista ja vähemmän kunnialliseen eli halpa-arvoiseen käyttöön tehdyistä astioista, siellä mainitaan jopa vihan astioista, Rm 9:20—23 Niinpä niin, ihminen, mikä sinä olet väittämään Jumalaa vastaan? Ei kai tehty sano tekijälleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?” Eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia arvokkaaseen, toinen halpaan käyttöön? Entäpä jos Jumala onkin, tahtoessaan näyttää vihansa ja tehdä voimansa tunnetuksi, osoittanut suuressa pitkämielisyydessään kärsivällisyyttä vihan astioita kohtaan, jotka oli valmistettu tuhoon. Entäpä jos hän on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on ennalta valmistanut kirkkauteen. RK
Tässä yhteydessä tulee mieleen pohtia tämän päivän maailman tilannetta niin Israelissa kuin koko Lähi-Idässä sekä kaikkialla muualla, niin kaikki on tarkoin Jumalan suunnitelman mukaisessa aikataulussa – Israel on ”ajan kello” – ja onkin niin ihmeellistä ollut seurata asioiden kehittymistä viime aikoina, sillä kaikessa on nähtävissä myös Jumalan tarkka suunnitelma, olkoonkin tapahtumat kuinka ikäviä ja surullisia tai katastrofaalisia tahansa ja kaiken tämän keskellä minulla henkilökohtaisesti ainakin tulee ihan iholle nämä julmuudet ja viha juutalaisia kohtaan sekä valtava suru sisimpään, itku on herkässä kun näkee ihmisten kärsimyksen ja tuskan. Suurin murhe on heistä, jotka eivät vielä Vapahtajaansa, Messiasta Jeshuaa tunne omana Pelastajanaan.
Voi, miten meistä monet ihmisviisaudessamme tahtoisimmekaan asioiden olevan nyt jo toisin, rauha kaikilla, mutta kun kaiken tämän julmuudenkin on tapahduttava, mitä JHVH (Herra) on Sanassaan sanonut käyvän toteen ja täyttyvän ihmisten jumalattomuuden vuoksi, sillä synnillä on aina seurauksensa. JHVH on vanhurskas, oikeudenmukainen Tuomari ja Hän on maksava meille jokaiselle meidän tekojemme mukaan. Nyt on vielä aika, jolloin voi kääntyä synneistään Elävän Jumalan puoleen ja pyytää Jeshua, Messias, omaksi Herrakseen. JHVH:lle ei ole mieluista, että ihmiset joutuvat kadotukseen, hukkuvat, vaan että ihmiset tulisivat synnintuntoon, katuisivat ja kääntyisivät Jeshuan puoleen ja antaisivat pestä syntinsä Jeshuan sovitusuhriveressä pois.
Lopun ajan tapahtumat eivät kaikilta osin ole yhtään mukavaa luettavaa Sanasta, ne jopa järkyttävät pahemman kerran, mutta kaiken on siis tapahduttava. Yksin Jeshuassa (Jeesuksessa), Messiaassa meillä on luvattu olevan Tulevaisuus ja Toivo, Iankaikkinen Elämä Hänen sovitusuhriverensä kautta – Hallelu JAH! Jeshua yksin voi meidät vapauttaa Jumalan tulevalta vihan tuomiolta synteimme vuoksi, sillä Hän sovitti meidän rikoksemme Golgatalla. Meitä ei enää tuomita niistä rikoksista, jotka anteeksi olemme saaneet Jeshuan veressä.
Meillä, jotka olemme vastaanottaneet armon Jeshuan sovitusuhriveren kautta saaden kaikki rikoksemme anteeksi, ja olemme saaneet Jumalan armosta syntyä uudesti ylhäältä, meillä on edessämme toivon odotus – nostakaamme päämme ja kohottakaamme katseemme Jeshuaan – meidän vapautuksemme hetki lähenee lähenemistään. Ahdistuksen ajan jälkeen Hän on tuleva takaisin ja saamme tuolloin kokea vapautuksen hetken!
On tämä Raamatun tutkiminen niin mielenkiintoista, että vaikka olin lukemassa Uuden Liiton tekstejä, niin yhtäkkiä huomaankin olevani Vanhan Liiton kirjoituksissa tutkimassa ja ihmettelemässä, kuten minulle nyt kävi Josefin kohdalla. Ja tätä kirjoittaessanikin ajatukset siirtyvät yhtäkkiä vähän sivuraiteelle itse asian ytimestä, kuten ehkä jo olet huomannut myös aiempien kirjoitusteni kohdalla…
Tulin niin siunatuksi tuosta Josefin kertomuksesta ja siitä, miten hänet oli valittu vaikeaan tehtävään, että Jumalan lupaukset esi-isille voivat täyttyä ja he voivat saada jälkeläisiä ja heidän jälkeläisistään, Judan sukukunnastahan on meidän Vapahtajammekin lihan mukaan! Hallelu JAH!
Jospa nyt pääsisin asiaan; luin siis tänä aamuna Teot 7:9–15 Kantaisät kadehtivat Joosefia ja myivät hänet Egyptiin. Mutta Jumala oli hänen kanssaan ja pelasti hänet kaikista ahdistuksista. Jumala antoi hänelle armon ja viisauden faraon, Egyptin kuninkaan, edessä, niin että tämä asetti hänet Egyptin ja koko taloutensa hallitsijaksi. Sitten tuli kaikkialle Egyptiin ja Kanaanin maahan nälänhätä ja suuri ahdistus, eivätkä isämme saaneet mistään ravintoa. Kun Jaakob kuuli, että Egyptissä oli viljaa, hän lähetti isämme sinne ensimmäisen kerran. Toisella kertaa Joosef ilmaisi itsensä veljilleen ja farao sai tietää Joosefin suvusta. Joosef lähetti veljensä kutsumaan luokseen isänsä Jaakobin ja koko sukunsa, seitsemänkymmentäviisi henkeä. Niin Jaakob meni Egyptiin, ja siellä hän kuoli, samoin meidän isämme. RK
Ja em. kertomus siis vei minut jälleen tutustumaan tarkemmin Josefin elämänvaiheisiin, joihin mahtuu hyvin paljon sellaisia yksityiskohtia, joista huomaa myös yhteneväisyyttä Vapahtajamme, Jeshuan elämänvaiheisiin täällä maan päällä. Josefin läpikäymät monenlaiset tapahtumat vievät kuitenkin päämäärään, jonka JHVH oli jo suunnitellut.
Tähän Josefin ”elämäkertaan” mahtui mukaan isän erityistä rakkautta juuri tätä poikaansa kohtaan, Josefin veljien syvää kateutta ja myös Josefin hylkääminen heidän taholtaan. Voi, miltä Josefista onkaan mahtanut tuntua noissa tilanteissa, sitä ei voi edes tässä ymmärtää. Monenlaista kärsimystä ja vaihetta Josef sai kokea, kuten Jeshuakin täällä ollessaan, mutta kaikessa Jumala oli silti Josefin kanssa, myös niissä kärsimyksissäkin. Kaikella oli tarkoituksensa Jumalan suunnitelmissa, kuten Hänellä on meidänkin elämässämme tällä hetkellä, mitä itse kukin tänään käy läpi omalla kohdallaan. Jumala ei hylkää eikä jätä meitäkään, jotka Hän on omakseen kutsunut, jos vain itse emme hylkää Häntä.
Josefin veljet olivat kateellisia Josefille, ja he päättivät Josefin tappamisen sijasta myydä hänet ishmaelilaisille kahdestakymmenestä hopeasekelistä (1Ms 37:26–28). Ishmaelilaiset toivat Josefin Egyptiin ja egyptiläinen mies nimeltään Potifar, faraon hoviherra ja henkivartijoiden päällikkö, osti Josefin ishmaelilaisilta (1Ms 39:1). JHVH oli Josefin kanssa, ja vaikutti kaikessa niin että tämä menestyi kaikessa mitä hän teki ja näin Josef saavutti isäntänsä Potifarin suosion. Josef palveli Potifaria, ja tämä määräsi hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa kaiken, mitä omisti (1Ms 39:1–6).
Josefin joutuessa syyttömänä vankilaan Potifarin vaimon syyttäessä Josefia väärin perustein, JHVH oli vankilassakin Josefin kanssa ja osoitti hänelle laupeutta sekä antoi Josefin päästä vankilan päällikön suosioon, joka uskoi Josefin vastuulle kaikki vankilassa olevat vangit. Kaikki, mitä vankilassa tehtiin, tapahtui Josefin toimesta, eikä päällikkö valvonut mitään, mikä oli Josefin vastuulla, sillä JHVH oli Josefin kanssa ja saattoi menestymään kaiken, mitä Josef teki (1Ms 39:21—23). Tämä on niin siunattua lukea, sillä kaikki on JHVH:n kädessä ja Hän vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi ja Hänen Nimensä saisi kunnian. Itse ajattelen tässä kohtaa, että näin piti käydä, kunnes tulisi aika Josefin tulla esiin seuraavia tapahtumia varten, joiden aika oli Jumalan aikataulussa tapahtua. Kuitenkin kaiken aikaa Josef oli Jumalan huolenpidossa ja siunauksen alla.
Josefin oltua aikansa vankilassa, tuli aika, jolloin hänet kutsuttiin selittämään faraon unet, jotka JHVH oli faraolle näyttänyt hänen nukkuessaan (1Ms41). Josefin kerrottua faraolle unien merkityksen JHVH antoi jälleen Josefin menestyä ja nousta tällä kertaa koko Egyptin kansaa hallitsemaan. Niin ihmeelliset ovat JHVH:n teot, kerrassaan! Hallelu JAH! Niin siunattua!! Hän vaikuttaa kaikissa asioissa, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi, vaikka meistä ei aina tunnu niin hyvältä joutuessamme ehkä vaikeuksiin, kärsimyksiin, että Elävän Jumalan hyvä tahto tapahtuisi ja Hänen Nimensä tulisi kirkastetuksi.
1Ms 41:38–41 Farao sanoi: ”Voisiko löytyä toista tällaista miestä, jossa on Jumalan Henki?” Josefille farao sanoi: ”Koska Jumala on sinulle ilmoittanut kaiken tämän, ei voi olla toista niin ymmärtävää ja viisasta miestä kuin sinä. Sinusta tulee minun maani hallitsija, ja koko kansani on noudatettava sinun käskyjäsi. Ainoastaan valtaistuin tekee minut sinua korkea-arvoisemmaksi.” Farao sanoi Josefille: ”Minä asetan sinut hallitsemaan koko Egyptin maata.”
Kerrotaan, että Josef oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen tullessaan faraon, Egyptin kuninkaan, palvelukseen.
{vrt. Jeshua oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen, kun Hän aloitti toimintansa, Lk 3:23}
Josef keräsi kaikkea syötävää seitsemänä hyvänä vuotena varastoiden sen kaupunkeihin, joiden ympärillä olevat pellot tuottivat sadon. Kerrotaan, että hän kokosi viljaa kuin meren hiekkaa, ja sitä lopulta lakattiin mittaamasta, koska sillä ei enää ollut määrää eli todella paljon satoa varastoitiin. Kaikista maista tultiin Egyptiin ostamaan Josefilta viljaa, sillä kaikissa maissa oli kova nälänhätä (1Ms 41:46–57).
Myös Josefin veljet, Israelin pojat, lähtivät ostamaan viljaa Egyptistä, veljeltään Josefilta, koska myös Kanaanin maassa oli tuolloin nälänhätä. Josefin näkemät unet, jotka hän näki vuosia aiemmin, kävivät nyt toteen, sillä Josefin veljet tullessaan hänen eteensä kumartuivat kasvoilleen maahan kunnioittaakseen Josefia. Josef tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä. Josef muisti unet, jotka oli nähnyt heistä … (1Ms 42)
Monien vaiheiden jälkeen tullaan lopulta tilanteeseen, jossa Josef viimein tuo ilmi itsensä veljilleen, jotka eivät häntä ole vielä tunnistaneet Josefiksi, 1Ms 45:3–8 ”Minä olen Josef. Vieläkö isäni elää?” Hänen veljensä eivät kuitenkaan kyenneet vastaamaan hänelle mitään, sillä niin säikähdyksissään he olivat hänen edessään. Mutta Josef sanoi veljilleen: ”Tulkaa tänne lähelleni.” Kun veljet olivat tulleet lähelle, hän sanoi: ”Minä olen veljenne Josef, jonka te myitte Egyptiin.”
”Älkää nyt kuitenkaan olko murheellisia älkääkä vihaisia itsellenne siitä, että myitte minut tänne, sillä Jumala on lähettänyt minut teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä. Jo kaksi vuotta maassa on ollut nälänhätä, ja vielä tulee viisi vuotta, joina ei kynnetä eikä korjata satoa. Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jälkeläisiä maan päällä ja pitääkseen teidät hengissä pelastukseksi monille. Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala. Hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi.” RK
1Ms 47:11–12 Josef sijoitti isänsä ja veljensä asumaan Egyptin maahan ja antoi heille maaomaisuutta maan parhaasta osasta, Ramseksen maakunnasta, niin kuin farao oli käskenyt. Josef elätti isäänsä, veljiään ja isänsä koko perhettä antamalla ruokaa perheiden lapsiluvun mukaan.
Siis tämä Jumalan valtava huolenpito Hänen kansastaan – Hän lähetti Josefin edeltä Egyptiin, että Jakobin koko sukukunta saa elää ja lisääntyä monilukuiseksi ”niin kuin taivaan tähdet”. Kenelle Jeshuakaan olisi syntynyt, ellei Jakobin sukukuntaa olisi pidetty elävänä nälänhädän aikana? Hallelu JAH! Kunnia Israelin Pyhälle Jumalalle, Abrahamin, Isakin ja Jakobin Jumalalle aina ja iankaikkisesti! Amen! Hän ei lupauksiaan eikä liittoaan riko!!!
Niin ihmeelliset ja kauaskantoiset suunnitelmat JHVH:lla on ollut ja on vielä tänäkin päivänä, meidän aikanamme, joita me saamme tänään ihmetellen katsella, ehkä jopa hieman pelonsekaisinkin tuntein, sillä niin järisyttäviä asioita on vielä edessäpäin tulossa, mutta meillä ei ole pelkoa, vaan odotus – Jeshua on tulossa takaisin – JHVH:lla on kaikki hyvässä hallinnassa, lopunajan tapahtumatkin. Pahakaan ei saa riehua enempää kuin sille tarkkaan määrätyn ajan puitteissa, sillä sekin on JHVH:n hallintavallan alaisena, koska JHVH on KAIKKIVALTIAS, ELÄVÄ JUMALA!!
Amen!
Shabatin lepoa ja rauhaa sinulle lukijani, sillä pian alkaa JHVH:n säätämä viikoittainen Shabatin päivä auringon laskiessa. Shabbat Shalom!
Käyttämäni Raamatun käännökset:
Raamattu kansalle, JKR Uuras Saarnivaaran käännös, R33/38, ASUT Aapeli Saarisalon käännös, Biblia1776, KR1992, Toivo Koilo Suuri Ilosanoma